
Vuodesta 1906 paikka on ollut saman suvun hallussa. Tila on ollut alusta saakka lypsykarja- ja viljelystila, alkuvuosina maataloustuotanto oli omavaraistaloutta. 1960-1970 luvuilla tilalla harjoitettiin lypsykarjatalouden ohessa sikataloutta, 1980 luvulla itseuudistuvaa naudanlihan tuotantoa ja 1990 luvulla lammastaloutta. Maatilamatkailu oli mukana kuvioissa 2000 luvulla.
Nykyisin tilaa viljelee ja karjataloudesta vastaa vuokraviljelijä, sillä tila on vuokrattu ulkopuoliselle kasvukauden 2008 alusta lukien. Katso karjatalous-osio.
Arto Moisio on aiemmin toiminut mm. Helsingin yliopiston palveluksessa Viikin tutkimustilalla Helsingissä, Pirkanmaan Maaseutukeskuksen neuvonta-agrologina ja viimeksi maahantuonti yrityksen nauta-asiantuntijana.
Hänen elinkeino- ja yritystoiminnan opintomatkojen kohdemaita ovat olleet: Yhdysvallat, Kanada, Uusi-Seelanti, Singapore, Italia, Hollanti, Saksa, Ranska, Belgia, Iso-Britannia, Unkari, Slovenia sekä Baltianmaat ja Pohjoismaat.
Hänen mielenkiinnon kohteista merkittävimpänä ovat nuoriso- ja ympäristöasiat mm. Suomen Luonnonsuojeluliiton toiminnan kautta. Toisena avartavana harrastuksena on matkailu. Kotimaahan sekä ulkomaille kohdistuneiden elinkeino- ja yritystoiminnan opintomatkojen erityinen painoarvo on ollut maakohtaisissa ympäristö- ja luonnonsuojelu kysymyksissä.